Pitkästä aikaa päivitystä blogiin, ei kylläkään mitään rakennukseen liittyvää. Vietimme tuossa mukavan lomaviikon hotelli limak atlantiksessa turkin belekissä. Hotelli ja paikka oli upea, myös kelit olivat kohdallaan +38c joka päivä. Belek on kovasti kehittyvä matkailu keskus, alueella on useita golf kenttiä ja kahden vuoden kuluttua avataan disneyland.

Lensimme sinivalkoisin siivin oulusta aamulla klo.06.00.

Perillä hotellissamme näytti tältä. Kaikin puolin siisti hotelli ja palvelu ERITTÄIN ystävällistä.

Hotellin pää-rakennuksen uima-altaat (ylä-altaat). Tuonne vasemmalle sivulle jäi vielä yksi allas.

Ala-altaille päin. Vietimme aikaa pääosin ala-altailla.

Ja lapsilla oli hauskaa..

Majoituimme ns.puutarhasiivessä jossa oli myös omat altaat.

Ja toiseen suuntaan.

Hotellilla oli myös kids club, jossa oli lapsille ohjattua toimintaa saksan ja venäjän kielellä. Venäläisiä ja saksalaisia oli paljon!

Muutamia kuvia altailta pimeyden laskeuduttua.

Rantakin oli heti hotellin tuntumassa ja aina aloitettiinkin päivä rannalta.

Jotkut pelasivat lento-palloa, vaikka hiekka oli niin kuuma että jalat paloivat.

Rannan tuntumassa snack baari, mistä sai purtavaa ja juotavaa.

Pojasta jo melkein tuli kebabin paistaja.

Yhtenä päivänä kävimme troy aqua parkissa. 400m päässä hotellista. Kiva paikka, joskin tungosta oli klo 14 saakka. Suurin osa porukasta oli ostanut liput klo 14.00 asti.

pienille.

Ja isoille. Pitihän tuolta alas tulla, hurja oli.

Ite ui..

Ois päässy kokeilemaan surffausta, haiden ja delfiiinien kanssa uimista. Lisämaksusta tietenkin. 

Belekin kylälle mentiin traktorin kyydillä, oli mukavan raikasta kyytiä.

Matkaesitteissä sanottiin että kylä on pieni ja muutamia kauppoja..höpö höpö, kauppoja oli varmasti yli 100.

Kylän laitamilta.

Keskustasta.

Markkinat hotellilla.

Hotellila ruokapöydät notkuivat täynnä herkullisia ruokia. Ja sehän vain passasi koska matka oli all inclusive, kuten suuri osa alueen hotelleista on.

Ulkona paistettuja ruokia.

Matka oli erittäin onnistunut kaikin puolin ja nautimme toosi paljon, lapsilla oli hauskaa mikä oli kaikkein tärkeintä :) Voimme mitä lämpimimmin suositella kaikille! Ehkä menemme vielä uudestaan kun Disneyland valmistuu :) Kiitokset vielä mummulle ja pappalle mukavasta matkaseurasta!